Ronjan kanssa olemme aloittaneet lähes päivittäisen tottelevaisuusharjoittelun, joka toteutetaan joko keittiössä tai olohuoneessa toisten koirien kuunnellessa kateellisina oven takaa. Talvikeleillä whippetin on aika mahdoton laittaa vapaaehtoisesti takamustaan kylmään maahan ainakaan pitemmäksi aikaa, joten teemme ihan suosiolla sisäharjoituksia. Onneksi whippet on niin pieni, että mahtuu hyvin tekemään vaikka kahdeksikkoa olohuoneen matolla (seuraaminen). Istuminen on ollut kuitenkin meille pääasiallinen liike, johon olemme yhdistäneet paikallaoloa. Seuraamista harjoitellaan myös, mitä nyt näin pienessä sisätilassa pystyy toteuttamaan. Tarkoituksena on hioa muutama viikko yhtä liikettä pienin variaatioin, jotta kevätkelien koittaessa pääsemme nopeammin tositoimiin varsinaisena tavoitteenamme BH:n suorittaminen loppukesästä.