Kävimme Ronjan kanssa viikonloppureissulla Oulussa treffaamassa pientä, mustaa juoksijaurosta Elmoa. Junamatka oli pitkä ja samalla Ronjalle ensimmäinen.836393.jpg
Nilla ja Ronja lähtötunnelmissa Järvenpään asemalla

836392.jpg
Ronja junassa

Matka sujui mukavasti, Ronja lähinnä nukkui ja minä käytin rauhallisen matka-ajan lukemiseen. Perillä meitä odotti Sadun ja Jyrkin koirakolmikko; pojat Peku, Elmo ja Jykke. Päästimme Ronjan ja Elmon leikkimään pihalle keskenään ja tuotapikaa myös astutus oli hoidettu.

836390.jpg
836388.jpg
Yö sujui yllättävänkin rauhallisesti ja aamulla ennen paluumatkalle lähtöä uusimme astutuksen, joten hyvillä mielin odottelemme Elmon ensimmäistä sekä Ronjan kolmatta ja samalla viimeistä pentuetta.