Eilinen päivä meni Tampereella kouluttautuessa vinttikoirien luonneprofiilitestaajaksi Outi Piisi-Putan ja Markku Santamäen opastuksella. Vinttikoiraliiton järjestämässä koulutuksessa koulutettiin jokaiselle liiton alaiselle rodulle rotujärjestön itsensä ehdottamat henkilöt, jotka ovat pilottiryhmänä luomassa kullekin rodulle ominaista luonneprofiilia ja aloittamassa rodun testausta. Whippet-Harrastajien lähettämänä paikalla oli itseni lisäksi Kati Rasku Kokkolasta, joten molempien Suomessa BH-kokeen suorittaineiden koirien omistajat/kasvattajat olivat uranuurtajia myös luonnetestauksen saralla, mikä ei liene sattuma??

Päivä alkoi Sampolassa teorialla, mikä painottui ehkä yllättävänkin paljon perinnöllisyyteen ja perimän vaikutukseen luonteeseen sekä koiran käyttäytymiseen. Luentojen jälkeen siirryimme Kauppiin kentälle tekemään itse testejä. Olin ottanut mukaan malliwhippeteiksi omat koirani Hymyn ja Leian, jotka saivat siis samalla kertaa epävirallisen arvioinnin luonteestaan em. kouluttajien testaamana. Testi poikkeaa selvästi palveluskoirien luonnetestistä ja on suunniteltu sopimaan juuri vinttikoirille. Koiran ominaisuuksia arvioidaan kahdeksan vastakohtaparin suhteen asteikolla nollasta kymmeneen. Arvioitavat kohdat ovat pehmeys-kovuus, varautuneisuus-ystävällisyys, hermostuneisuus-rauhallisuus, flegmaattisuus-eloisuus, välinpitämättömyys-toiminnallisuus, arkuus-rohkeus, kärsimättömyys-kärsivällisyys ja alistuneisuus-hallitsevuus. Yllättävän pienillä yksittäisillä testin osioilla saatiin selkeitä eroja koirien välille eikä koetilanne vaatinut mitään suurempia järjestelyjä palveluskoirien luonnetestin tapaan.

Omien koirien testaustulokset ilmestyvät luettavaksi lähipäivinä.