Joko emännällä on varsin vilkas mielikuvitus tai sitten jotain on tapahtunut Ronjalle viimeisen kahden viikon aikana. Astutusreissun jälkeen se on ollut hyvin poissaoleva ja väsynyt, mutta toisaalta hellyydenkipeä ja nälkäinen. Normaalisti Ronja on ainoa koiristamme, joka malttaa odotella sohvannurkassa, kun ruokakuppeja täytetään ja ilmestyy keittiöön vasta, kun kupit kolahtavat lattialle. Nyt se on kierrellyt kuikuilemassa ja odottamassa tarjoilua jo hyvissä ajoin ennen varsinaista ruoka-aikaa. Parina aamuna sillä on myös ollut selkeästi paha olo ja se on jopa oksentanut muutaman kerran, mikä on sille hyvin epätyypillistä. Mutta yllätys, yllätys myös vatsanseudulla on havaittavissa pientä löystymistä ja nisät ovat normaalia suuremmat eli olisiko nyt sitten tulkittavissa niin, että pentuja on tulossa...

Lisää raporttia aiheesta, kunhan tilanne kehittyy.