Tänä aamuna sain taas kerran kaivella kuollutta pikkulintua Leian suusta. Naapurimme ruokkii nimittäin sekä lintuja että oravia ympärivuotisesti ja siksi molempia on varsin runsaasti lähistöllä. Vastaavasti niistä sitten jää autojen alle ja koirat löytävät näitä herkkupaloja mukavasti aamukasteisesta heinikosta saaden pientä proteiinilisää ruokavalioonsa. Siinä se on vastenmielinen homma kaivella linnunraatoa koiran suusta; onneksi oli käsineet tällä kertaa kädessä. Oman lisänsä hauskuuteen tekee laumassa vallitseva kilpailu siitä, kuka tämän suupalan itselleen onnistuu ryöstämään ja jo kertaalleen yhdestä suusta kaivettu retale on saatava pikaisesti lauman ulottumattomiin tai koko urakan saa aloittaa alusta! Yäk, yäk...